Wittgenstein

 Luulen, että Ludwig Wittgenstein (1889-1951) on mielifilosofini. Sanon "luulen", sillä myös Simone Weil on pelissä mukana. Vielä 1990-luvulla olisin ehkä sanonut että Kierkegaard, mutta nykyään hän on minun makuuni liian "hysteerinen" (ehkä Wittgenstein pitäisi tästä ilmaisusta).

Minua eivät niinkään viehätä ne piirteet Wittgensteinin ajattelussa, jotka oppikirjoissa nostetaan hänen filosofiansa tärkeimmiksi ulottuvuuksiksi, kuten käsite "perheyhteläisyys" (Familienähnlichkeit), filosofia kielipelinä (Sprachspiel) tai elämänmuodon (Lebensform) keskeisyys. Minuun vetoaa nimenomaan Wittgensteinin ajattelun fragmentaarisuus. En ole koskaan jaksanut suuria systemaatikoita. Kantista en ole pystynyt ottamaan selvää, Hegeliä en ole edes yrittänyt. Sen sijaan Wittgenstein tarjoilee yllättäviä, keskeneräisiä ajatuksia, jotka stimuloivat lukijan mieltä. Yleisissä huomautuksissa (toim. G.H. von Wright) Wittgenstein tuntuu kyllä kehittelevän jotain teemaa, vaikkapa musiikkiin tai uskontoon liittyen, mutta hän tekee sen vailla systeeminmuodostuksen pakkopaitaa.

Omaa ajattelutyötään Wittgenstein kuvaa virkistävällä ja lohduttavalla tavalla: "Joka aamu minun on tunkeuduttava uudelleen kuolleen töryn läpi päästäkseni elävään, lämpimään ytimeen."(Yleisiä huomautuksia s. 32) Pidän erityisesti siitä, miten itsekriittisesti hän suhtautuu filosofointiin: "Vain jos ajattelee paljon sekapäisemmin kuin filosofit, voi ratkaista heidän ongelmansa." (s. 129) "Ajatusteni piiri on todennäköisesti paljon ahtaampi kuin aavistankaan."(s.112)

Wittgensteinin mietteet musiikista ovat mielenkiintoisia. Hän oli myös pätevä muusikko (hänen veljensä Paul oli maailmankuulu yksikätinen pianisti, jolle mm. Ravel ja Prokofiev kirjoittivat konserttoja vasemmalle kädelle). Hän pitää Mendelssohnia jotenkin pinnallisena säveltäjänä (niin minäkin!), mutta Schubertista hän sanoo: "Schubert on uskonnoton ja raskasmielinen"(s.91). Mutta siitä olen jyrkästi eri mieltä, kun hän sanoo, että Mahlerin musiikki ei ole minkään arvoista (s.117). Yleisissä huomautuksissa on myös Wittgensteinin tunnetuimpia uskontoa koskevia ajatuksia, kuten seuraava kappale:

"Mikään hätähuuto ei voi olla suurempi kuin yksityisen ihmisen hätähuuto. Tai, mikään hätä ei voi olla suurempi kuin hätä, jossa yksityinen ihminen voi olla. Ihminen voi siis olla loputtomassa hädässä ja tarvita näin loputonta apua. Kristinusko on vain sille, joka tarvitsee loputonta apua, siis vain sille, joka tuntee loputonta hätää. Koko maapallo ei voi olla suuremmassa hädässä kuin yksi sielu. Tarkoitan: Kristinusko on pakopaikka tässä suurimmassa hädässä. Kenen on sallittu avata sydämensä taässä hädässä, sen sijaan että sulkisi sen, hän vastaanottaa avun sydämeensä. Se joka avaa sydämensä katuvassa tunnustuksessa Jumalaan, avaa sen myös muille. Näin hän menettää arvonsa erinomaisena ihmisenä ja hänestä tulee kuin lapsi. Nimittäin ihminen vailla virkaa, arvoa ja välimatkaa muista. Muille voi avautua vain erikoislaatuisesta rakkaudesta. Rakkaudesta, joka tavallaan tunnustaa, että me kaikki olemme pahoja lapsia. Voisi myös sanoa: ihmisten välinen viha johtuu siitä, että erottaudumme toisistamme. Koska emme halua, että toinen katsoo sisimpäämme - koska siellä ei ole kaunista. Meidän on vain jatkettava ja hävettävä omaa sisintämme - mutta ei kanssaihmisten edessä. Suurempaa hätää kuin yksityisen ihmisen hätä ei voi kokea. Kun näet ihminen tuntee itsensä kadotetuksi, tämä on suurin hätä."(s.90)

Wittgensteinin uskontoa koskevissa ajatuksissa on ilmaa, tilaa hengittää. Hän ei pakota lukijaa tiettyyn tulkintaan, vaan herättää ajatuksia. Wittgensteinille uskonnollinen "kielipeli" on kuitenkin syvästi intohimoista (erotuksena esim. matematiikasta). Wittgensteinin työtoverina toiminut suomalainen akateemikko Georg Henrik von Wright kirjoitti kerran, että hän ei osaa määritellä Wittgensteinia uskovaksi tai ateistiksi. Tällainen leima latistaisi hänen ajatteluaan. Mielestäni jotkut ajatukset ovat yksiselitteisen uskonnollisia:

"Jos jokin on hyvää, se on samalla jumalallista: Etiikkani tiivistyy erikoisella tavalla tähän ajatukseen. Vain yliluonnollinen voi ilmaista yliluonnollisen."(s.33)

"Usko! Siitä ei ole mitään vahinkoa."(s.89)

Päiväkirjoissaan (suomennos "Ajatusliikkeitä") Wittgenstein esittää jopa paljon henkilökohtaisempia ja ahdistuneempiakin uskonnollisia tuntemuksia. Jotkut tutkijat ovat panneet nuo ajatelmat Norjassa vietetyn eristyneen ajan (jonkinlaisen mökkihöperyyden) tiliin.

Jotkut Wittgensteinin ajatukset ovat hyvin ambivalentteja, tulkittavissa sekä uskon että epäuskon näkökulmasta:

"Mikä tunne meillä olisi, ellemme olisi kuulleet Kristuksesta? Olisiko meillä pimeyden ja turvattomuuden tunne? Onko niin, että meillä ei ole tätä tunnetta samassa mielessä kuin lapsella, kun se tietää, että joku on sen kanssa samassa huoneessa? Uskonto mielipuolisuutena on mielipuolisuutta uskonnottomuudesta." (s.47)