Yksi historian merkittävimmistä romaanikirjailijoista Leo Tolstoi (1828-1910) oli myös huomattava uskonnollinen ajattelija. Hänen estetiikkaa ja taideteoriaa käsittelevä teoksensa "Mikä on taide" on vanhenevan kirjailijan pamfletti, jossa hän kritisoi laajasti taidetta eri ilmenemismuodoissaan.
”Venäjällä käytetään kansanvalistukseen sadasosa siitä, mitä tarvittaisiin jotta kaikelle kansalle voitaisiin järjestää mahdollisuus opiskeluun, kun hallitus antaa miljoonien avustuksia taiteen ylläpitoon, akatemioille, konservatorioille, teattereille.”
Näin alkaa moraalinen taidemaailman kritiikki. Tämä julkisen rahan haaskaus on kuitenkin pientä sen rinnalla, miten tuhannet nuoret ihmiset uhraavat elämänsä oppiakseen kieputtamaan ruumistaan (tanssijat). Taidelaitokset tarvitsevat myös valtavan määrän avustavaa henkilökuntaa (lavastemiehet ym). ”Mikäpä siinä, jos taiteilijat tekisivät koko työnsä itse, mutta kaikki he tarvitsevat työtätekevien apua paitsi taideteoksiinsa myös enimmältään ylelliseen olemassaoloonsa”, paheksuu Tolstoi.
Kauneutta koskevan pohdintansa Tolstoi aloittaa venäjän kielestä, jossa ”kaunis” viittaa ennen kaikkea siihen, mikä miellyttää silmää. Muissa kielissä voi olla toisin. ”Schöne Gedanke” tms. on epävenäläistä ilmaisua. Tolstoi käy läpi saksalaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja italialaisia esteetikkoja Baumgartenista alkaen. Yksi mielenkiintoisimmista ohimennen luetelluista on hollantilainen Hemsterhuis (1721-1790) jonka mukaan kauneus on sitä mikä tuottaa mahdollisimman suurta nautintoa, ja mahdollisimman suurta nautintoa antaa se, mikä tarjoaa mahdollisimman suuren määrän ideoita mahdollisimman lyhyessä ajassa. Fichten mukaan taas kauneus sijaitsee kauniissa hengessä ja siksi taiteen tehtävä ei ole vain ymmärryksen kasvattaminen – se on tiedemiehen tehtävä. Taiteen tehvävä ei ole myöskään vain sydämen kasvattaminen – se on moraalisaarnaajan tehtävä – vaan koko ihmisen kasvattaminen. Hegelin mukaan kauneus on Jumalan tapa ilmaista itseään, mutta Herbartin mukaan ei ole kauneutta itsessään vain ainoastaan meidän arvostelmamme, jonka perusteet (ästhetisches Elementarurteil) tulee estetiikassa löytää. Jotkut puhuvat absoluuttisesta kauneudesta, toiset siirtävät kysymyksen subjektiivisen alueelle, kolmannet (mm.Darwin) etsivät kauneuden alkuperää fysiologisista lainalaisuuksista, ja jotkut luopuvat koko kauneuden käsitteestä.
Tolstoi näkee asian niin, että tietty eliitti määrittelee kauneuden sen perusteella, mitkä teokset on jo etukäteen määritelty kuuluvaksi kauneuden kaanoniin.
”kauneuden idea jota estetiikoissa esitetään ja jonka yleisö epämääräisissä rajoissa tunnustaa ei siis ole mitään muuta kuin että tunnustetaan hyväksi se mikä on miellyttänyt ja miellyttää meitä, siis tiettyyn piiriin kuuluvia ihmisiä.”
Todellisen taiteen todellinen merkitys on siinä, että se liittää ihmisiä toisiinsa yksissä ja samoissa tunteissa. Tämä on Tolstoin mielestä oikea tapa ymmärtää sana "taide."
”Ihmisen koko elämä on täytetty kaikenlaatuisilla taideteoksilla, kehtolaulusta, vitseistä, asunnon kaunistuksesta, vaatteista jumalanpalveluksen välineistöön ja juhlakulkueisiin. Taiteeksi sanan kapeassa merkityksessä emme siis sano kaikkea ihmisen tunteita välittävää toimintaa, vaan vain sitä minkä me jostakin syystä olemme erottaneet kaikesta muusta ja jossa näemme erityistä merkitystä.”
Nykyaikaisen taiteen synty johtuu Tolstoin mukaan uskonnon kriisistä: kun rikkaat ja valtaapitävät eivät enää kyenneet uskomaan kirkkouskontoon, joka oli paljastanut valheellisutensa, eivätkä he kyenneet ottamaan vastaan todellista kristillistä oppia, joka asetti koko heidän elämäntapansa kyseenalaiseksi, he jäivät vaille minkäänlaista uskonnollista elämänkäsitystä. Niin he palasivat tahtomattaan pakanalliseen maailmankatsomukseen, joka olettaa elämän tarkoitukseksi yksilön nautinnon. Ylempien luokkien keskuudessa toteutui se, mitä kusutaan ’tieteiden ja taiteiden renessanssiksi’ Tolstoin mielestä se ei itse asiassa ole muuta kuin kaikkien uskontojen kieltämistä, "eikä vain sitä vaan niiden tarpeettomaksi toteamista.”
Estetiikassa julistetaan totuuden, hyvyyden ja kauneuden kuulumista yhteen. Tämä ärsyttää Tolstoita, koska kauneus ei hänen mielestään ole pelkästään hyvyyden kanssa yhteensopimaton vaan jopa sille vastakkainen! Hyvyys tarkoittaa usein himojemme voittamista, kun taas kauneus on nimenomaan himojemme perusta. Puhe henkisestä tai moraalisesta kauneudesta on vain sanaleikkiä, koska se tarkoittaa pelkästään hyvyyttä.
Tolstoi kärjistää taiteellisen elitismin kritiikkiä:”Jos työtätekevälle kansalle annettaisiin mahdollisuus…kokea nykyajan taiteen kukinnon, se ei ymmäräisi siitä mitään, ja jos ymmärtäisi, niin suuri osa siitä mitä kansa ymmärtäisi ei suinkaan ylentäisi sen sielua, vaan turmelisi.” Uskonnollisuudelle Tolstoi suo sen kunnian, minkä hän esteettisyydeltä kiistää: uskonnollisesta tietoisuudesta juontuvien tunteiden moninaisuus on loputon ja kaikki ne ovat uusia, koska uskonnollinen tietoisuus ei ole muuta kuin osoitus ihmisen uudesta, luovasta suhtautumisesta maailmaan, kun taas nautinnonhalusta juontuvat tunteet eivät ole vain rajoittuneita, vaan ajat sitten koettuja ja ilmaistuja.
"Ja sen tähden ylimpien eurooppalaisten luokkien uskonpuute on johdattanut heidät sisällöltään kaikkein köyhimpään taiteeseen.”
Kymmenennessä luvussa Baudelaire ja Verlaine saavat täyslaidallisen kritiikkiä uudenaikaisen käsittämättömän runouden edustajina. Maalaustaiteesta Böcklin, teatterista Ibsen ja musiikista Wagner – ja jopa Brahms - saa kuulla kunniansa. On varmasti perää siinä Tolstoin huomiossa, että olemme tottuneet sanomaan, että jokin taideteos on hyvä, mutta sitä on vaikea ymmärtää. Se on sama kuin sanoisi että jokin ruoka on hyvää mutta ihmiset eivät voi sitä syödä! Ymmärtämättömien taidekasvatuksen Tolstoi kuittaa sanomalla, ettei se ole selittämistä vaan totuttamista: ”Niin kuin ihmiset voidaan totuttaa mätään ruokaan, viinaan, tupakkaan ja oopiumiin, samoin ihmiset voi totuttaa huonoon taiteeseen, kuten itse asiassa tehdäänkin.” Oikea taide on välittömästi ymmärrettävissä. Jos taide on ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta johtuvien tunteiden välittämistä, kuinka se voisi olla suurelle yleisölle käsittämätöntä? ”Sellaisen tunteen täytyy olla aina kaikkien ymmärrettävissä ja on sitä totisesti ollut, koska jokaisen ihmisen suhde Jumalaan on yksi ja sama”, sanoo Tolstoi hyvin kiistanaisessa väitteessään.
Tolstoi näkee nykyaikaisissa taideteoksissa (tai ”taidekkeissa”) neljä keinoa. Ne ovat
1. jäljittely eli runollisuus ts. erilaiset hahmot
2. lainaavuus
3. häkellyttävyys
4. ylläpito, jonka voisi kääntää mielenkiinnoksi.
Tolstoin toteaa, että nämä ovat kyllä vaikuttavia, mutta ei niillä mitään tekemistä taiteen kanssa ole.
Tolstoin raportti Wagnerin Siegfried-oopperan produktiosta Moskovassa (s.180-192) on rienaavuudessaan suorastaan riemastuttavaa luettavaa. Hän osaa esittää oopperataiteen yleensä ja Wagnerin oopperan juonen ja esillepanon erityisesti naurettavassa valossa.
Todellinen taiteen taju on vain turmeltumattomalla maaseudun ihmisellä. Tolstoin silmissä armon 1800-luvun kirjallisuudessa saa Victor Hugon, Dostojevskin ja Dickensin teokset. Ne pääsevät samaan sarjaan Raamatun kertomusten kanssa. Musiikista hän kelpuuttaa ainakin jotkut Bachin teokset. Tolstoin ideologinen taidekritiikki tuomitsee selvästi kaiken kirkollisen ja isänmaallisen taiteen, siis taiteen, joka ei yhdistä vaan erottelee ihmisiä. Hänellehän Kristuksen oppi on oppia Jumalan lapseudesta ja ihmisten veljeydestä, vapautettuna kolminaisuuden ja Kristuksen jumaluuden dogmeista. Ammattitaiteilja on tarpeeton loinen.
”Tulevaisuuden taiteilija elää tavallista ihmiselämää ja ansaitsee toimeentulonsa jollakin työllä. Lävitseen kulkuvan korkeamman henkisen voiman hedelmät hän pyrkii puolestaan jakamaan mahdollisimman suurelle ihmismäärälle.”
Jos sepittää sadun joka liikuttaa tai vitsin joka naurattaa, se on verrattomasti parempaa kuin romaani tai sinfonia joka viihdyttää hetken muutamaa rikasta. Ei taide todellakaan vähäinen asia ole: ” Taiteen tehtävä on valtava: taiteen, oikean taiteen on uskonnon johtaman tieteen avulla saatava aikaan se että ihmisten rauhanomainen rinnakkaiselo jota tällä haavaa pidetään yllä ulkoisin keinoin – oikeusistuimin, poliisein, hyväntekeväisyyslaitoksin, työoloja valvomalla jne. – toteutuisi ihmisten vapaaehtoisin ja ilomielisin voimin. Taiteen on poistettava väkivalta. Ja vain taide pystyy siihen.”
(Leo Tolstoi: Mitä on taide? suom. Martti Anhava. Kustannusosakeyhtiö Taide. Vammala 2000.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti