Vuonna 1968 julkaistiin klassiseksi muodostuneessa Avain- kirjasarjassa saksalaisen filosofian professorin postuumisti ilmestynyt pieni (59 tekstisivua) kirja. Luulen, että tuo kirja ja sen julkaiseminen suomeksi on perustava lähtökohta sille, mitä kutsutaan uudeksi suomalaiseksi Luther-tutkimukseksi. Sen verran usein siihen ja sen perusajatuksiin on myöhemmin viitattu.
Kuten Kari Kopperi ja Risto Saarinen kirjassaan "Läsnäoleva Kristus" (STKSJ 301) toteavat, Metzken kirjan esipuhe on Tuomo Mannermaan ensimmäinen teksti, jossa hän osoittaa kiinnostusta Lutherin teologiaa kohtaan.
"Jumala ja materia" käsittelee tapaa, jolla Luther lähestyy aineellisen todellisuuden merkitystä ehtoollista käsittelevissä kirjoituksissaan. Tärkein lähde on "Vom Abendmahl Christi" vuodelta 1528. On tunnettua, miten jyrkästi Luther torjui kaikki ehtoollista hengellistävät tulkinnat, joissa leipä ja viini vain "kuvaavat" Kristuksen ruumista ja verta tai ovat niiden pelkkä "merkki". Ehtoollinen on Lutherillekin merkki (zeichen), mutta tämä merkki ei vain viittaa Kristukseen, vaan antaa hänet meille. Luther painotti ehtoollisen asetussanojen sanaa ON ("Tämä ON minun ruumiini...") siinä määrin, että hänen vastustajansa irvailivat hänen palvovan "leivottua Jumalaa".
Metzke näkee Lutherin ehtoollisteologiassa maailmankatsomuksellisen merkityksen (kuten kirjan alaotsikko vihjaa). Kyse on siitä, miten Jumala ja materia kuuluvat yhteen. Vaikka Luther piti kiinni kirkon opetuksesta Lutherin todellisesta läsnäolosta ehtoollisessa, hän ei tarvinnut skolastista transsubstantiaatio-oppia. Aineen ei tarvitse menettää olemustaan tullakseen Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Jumala itse on vastustanut niitä, jotka pyrkivät puhtaaseen henkisyyteen ja kuvittelevat kohtaavansa Jumalan siellä.
"Tullessaan Kristuksessa alas maan päälle, alentaessaan itsensä ja tullessaan ruumiilliseksi, todelliseksi ihmiseksi, Jumala tahtoi kohdata ihmisen täällä maallisessa ja näkyvässä." (s.26)
Tavallisimpien ehtoolliseen liittyvien ajatuskulkujen mukaan Kristuksen pitää laskeutua taivaasta alas ollakseen ehtoollisaineissa läsnä. Lutherin mielestä tämä on tarpeeton ajatus. Hänen vastauksensa tunnettiin sittemmin poleemisesti nimellä Kristuksen ruumiin ubikviteetti. Mystiikan kieltä käyttäen Luther opettaa, että "Jumalallinen olemus" on kokonaan kaikissa luoduissa ja jokaisessa yksityisessä olennossa, vieläpä syvemmin kuin tuo olento on itsessään. Juuri sen tähden,
"Kristuksen ei tarvitse ensin tulla jostain ylhäältä tai ulkopuolelta leipään ja viiniin. Vieläpä, vaikka hän ei olisi sanonut sanoja 'tämä on minun ruumiini', olisi hän 'ruumiinsa ja verensä' välityksellä leivässä ja viinissä kuten kaikissa muissakin paikoissa eikä käyttäisi tässä apuna mitään leivän transsubstantiaatiota tai muuttumista hänen omaksi ruumiikseen." (s.57)
Karl Barthin (1886-1968) vaikutuksesta suomalaiseenkin saarnatoimeen on pesiytynyt ilmaisu, jonka mukaan Jumala "murtautuu" tähän maailmaan Kristuksessa ja evankeliumin sanassa. Se on tavallaan ymmärrettävää. Maailma saattaa näyttäytyä jumalattomalta paikalta. Jos Jumala on olemassa, hän ei ole maailmalleen vieras. Metzke sanoo eksplisiittisesti:
"Jumala ei ilmoita ilmoitusmahtiansa murtautumalla ulkopuolelta maailmaan. Hän on vaikuttavana läsnä jokaisessa tilanteessa." (s.58)
Lutherin ajattelu opettaa ihmiselle nöyryyttä, ajattelee Metzke, vaikka hänen argumentaationsa jää jollakin tavalla kesken. Jumala ottaa ruumiillisen todellisuuden vakavammin kuin teologit. Vuonna 1983 Tuomo Mannermaa saattoi kirjoittaa kirjassaan "Kaksi rakkautta":
"Kukaan teologi ennen Lutheria ei ole liittänyt Jumalaa ja materiaa niin läheisesti yhteen kuin Luther." Vaikka Mannermaa ei tässä yhteydessä viittaa Metzkeen, tämän pieni kirja häilyy tämän ajatuksen taustalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti