Jos olet rippikoulussa joutunut opettelemaan uskontunnustuksen ulkoa, olet ehkä päntännyt kohtaa "Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen..." Ehkä olet miettinyt, mitä nämä sanat tarkoittavat ja missä järjestyksessä. "Pyhäin yhteys" on Württembergin reformaattori Johannes Brenzin (1499-1570) mukaan erityisen lohduttava ajatus:
"Kun sinua siis painaa ahdistus, joka tuntuu suuremmalta kuin on mahdollista kestää, älä vaivu epätoivoon, vaan palauta tämä uskonkohta mieleesi. Sillä sinä et ole yksin se, joka on ahdistettu ja kärsii, vaan sinun kanssasi kärsivät nyt kaikki pyhät, eli koko Kristuksen kirkko. Koska ahdistus ei voi nujertaa kirkkoa, ei se voi myöskään nujertaa sinua, jos pysyt uskossa tämän ruumiin jäsenenä."
Entä jos minä en kuulu kirkkoon? Kuulutko niiden joukkoon, jotka huutavat avuksi Herran nimeä? Kirkko on kristillisen opin mukaan suurempi todellisuus kuin sen sosiologisesti mitattavissa oleva ulottuvuus. Se on ollut olemassa jo ennen maailman perustamista.
Edellä oleva lainaus on peräisin Brenzin Katekismuksen kommentaarista, jossa hän myös kertoo, miksi "syntien anteeksiantaminen" on uskontunnustuksessa välittömästi "pyhäin yhteyden" jälkeen. Se on siksi juuri siinä kohtaa, ettei syntisparka säikähtäisi kuullessaan näitä suuria sanoja "pyhä seurakunta" ja "pyhäin yhteys", niin ettei hän kuvittelisi, ettei hän voi kuulua tähän porukkaan. Pyhyys kun on kristinuskossa aina lainatavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti