Augustinus eli Thagastessa vuosina 388-340 maallikkojen muodostamassa hengellisessä yhteisössä palattuaan kotiseudulle Afrikkaan Italian-vuosien jälkeen. Asteittainen siirtyminen vapaiden taiteiden opettamisesta teologiaan on havaittavissa hänen kuudessa kirjassaan "Musiikista" (De Musica). Viisi kuudesta kirjasta käsitteli teknistä keskustelua mitasta ja rytmistä. Hän aikoi käsitellä myöhemmin melodiaa, mutta ei koskaan ehtinyt siihen asti, vaan siitä sai sittemmin kirjoittaa Boethius 120 vuotta myöhemmin. Huomattakoon, että käytännön musisointi, siis laulaminen tai soittaminen, ei ollut oppineelle herrasmiehelle sopivaa toimintaa. Se jätettiin kansanihmisille ja sellaisille tytöille, joita palkattiin viihdyttämään herrasmiehiä aterioilla.
Kuudes kirja Musiikista on luonteeltaan toisenlainen, ja se levisi myös itsenäisenä teoksena. Siinä Augustinus toisti Platonin uskon siihen, että matemaattiset periaatteet ovat koko universumin takana. Ne myös muodostavat tärkeimmän vihjeen siitä, että jumalallinen kaitselmus ohjaa maailmaa. Erityisesti Timaios-dialogissa Platon oli opettanut, että sielun rakenne noudattaa musiikin intervallien suhteita: Oktaavi on 2/1, kvintti 3/2, kvartti 4/3 ja kokosävel 9/8. Samat suhteet ohjaavat myös planeettojen välisiä etäisyyksiä.
Augustinus paljastaa Tunnustuksissaan olevansa altis musiikin aiheuttamille liikutuksille. Milanossa, jossa hän tuli ensin katedraaliin ihailemaan Ambrosiuksen puhujanlahjoja, hän huomasi ettei häntä koskettanut vain esityksen sisältö, vaan myös psalmilaulu lumosi hänet. Hän tiesi, että sopiva musiikki sai sanojen merkityksen painumaan sydämeen. Nuorena hän piti musiikkia välttämättömänä lohdutuksen lähteenä. Kypsällä iällä sille oli vähemmän aikaa, mutta hän pysyi sen Platonin ajatuksen kannalla, että musiikin ja sielun välillä on "kätketty sukulaisuus" (occulta familiaritas). Mikään muu taiteen laji ei ole niin riippumaton ihmisen aisteista (kuuloa lukuunottamatta) ja niin matematiikan periaatteiden kontrolloima. Mikä mielen kyky on hämmästyttävämpi, kuin sen kyky palauttaa mieleen musiikki - jopa ilman, että kuulee mitään ääntä! Tämä oli Augustinuksen mielestä osoitus siitä, että sielu on transsendentti suhteessa ruumiiseen.
Perehtyminen Plotinoksen analyysiin kauneuden luonteesta teki suuren vaikutuksen Augustinukseen. Hän vakuuttui maailmankaikkeuden matemaattisesta järjestyksestä. Cassiciacumin dialogeissa tämä teema oli paljon esillä. Mutta vasta Tunnustuksissa hän kertoo tarkemmin soivan ja kuuluvan musiikin vaikutuksesta omaan sieluunsa:
"Korvien houkutukset olivat kietoneet ja alistaneet minut ikeeseensä lujemmin, mutta Sinä päästit ja vapautit minut niistä. Tunnustan, että saatan nytkin sävelistä, joita Sinun sanasi elävöittävät, kun niitä miellyttävällä ja taiteellisella äänellä lauletaan, hetkeksi löytää nautintoa, mutta en kuitenkaan joudu niiden lumoihin, vaan voin niistä irtautua, kun tahdon. Kun ne kuitenkin niiden sanojen mukana, joista ne elävät, etsivät pääsyä sieluuni, ne sieltä vaativat arvonsa mukaista sijaa, ja mahdollista on, että en osaa myöntää niille juuri sopivaa sijaa. Sillä luulen joskus myöntäväni niille liiankin suurta kunniaa. Tunnen kylläkin, kun nämä pyhät sanat, kun niitä lauletaan, virittävät sieluni hurskaampaan ja palavampaan hartauteen, kuin jos niitä ei laulettaisi; Kaikilla sielunliikkeillämme on erikoisluonteensa mukaisesti oma sävynsä, joka ilmenee sanoista ja sävelistä. Näiden salattu yhteys (occulta familiaritas) on minulle tuntematon." (Tunnustukset 10.33. suom Otto Lakka)
(Lähde: Henry Chadwick: Augustine. s.44-46)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti